Meistä

Arconnetin tarina

Yritystoiminta on aina kiinnostanut minua, ja oman yrityksen perustaminen oli haaveissani jo aika nuorena. Koska myös teknologia ja laitteiden rakentelu kuuluivat harrastuksiini, päädyin opiskelemaan tuotannon ja yritystalouden asioita.

Valmistuttuani diplomi-insinööriksi pääsin töihin Electroluxille, joka on johtava maailmanlaajuinen kodinkoneyritys. Kansainvälisissä kehitysprojekteissa opin käytännössä liiketoimintaprosessien tehokkuuden ja taloushallinnon ajantasaisuuden keskeisen merkityksen yrityksen menestykselle.

Projekteissa opin myös sen, että toimintaprosessien kehittämisessä on teknisen osaamisen ohella yhtä tärkeää pitää huolta hyvästä vuorovaikutuksesta ihmisten välillä. Toimintaa pyörittäviltä ihmislltä saadaan paras käytännön tieto toiminnan ydinasioista. Tietojärjestelmien kehittämiseen taas tarvitaan monien eri asiantuntijoiden ja kehittäjien verkostoa.

Käytännön projektityökokemukseen pohjautuvan kehittämismallini kulmakiviksi muodostuivat asiantuntijoiden käyttö (Consulting) ja verkostoituminen (Networking). Kun vuonna 2004 päätin toteuttaa unelmani, yrityksen nimeksi tuli spontaanisti Arconnet sanoista Aromaa Consulting and Networking.

Oman yritykseni kautta aloin auttaa asiakkaita kehittämään toimintaprosessejaan, laatimaan prosessikuvauksia laatujärjestelmiin sekä valitsemaan toiminnanohjausjärjestelmiä. Näiden ohella aloitin myös tilitoimistopalvelun.

Vuonna 2007 perustin ohjelmistoliiketoimintaa varten erillisen yrityksen, Arconnet Business Solutions Oy:n. Se on nykyään Accountor Finago Oy:n taloushallinto-ohjelmiston jälleenmyyjä sekä Finago Procountor Partner -tilitoimisto. Arconnet Business Solutions myös tarvittaessa integroi taloushallinnon liiketoiminnan muihin järjestelmiin, mikä parantaa taloushallinnon ajantasaisuutta sekä vähentää välillistä työtä ja virheitä.

Markku Aromaa
Yrittäjä, DI
Arconnet ja Arconnet Business Solutions Oy
Liike-elämän ja johdon konsultit LJK ry:n jäsen




Copyright (c)2018 Arconnet Business Solutions, Inc, All Rights Reserved.
Tämä verkkosivu voi käyttää evästeitä
Tämä verkkosivu voi käyttää evästeitä verkkosivujen toiminnan parantamiseksi. Voit estää evästeiden käytön oman selaimesi asetuksissa. Käyttäessäsi verkkosivujamme hyväksyt myös evästeiden käytön.
Evästeiden tiedot
Tämä verkkosivu voi käyttää evästeitä verkkosivujen toiminnan parantamiseksi. Voit estää evästeiden käytön oman selaimesi asetuksissa. Käyttäessäsi verkkosivujamme hyväksyt myös evästeiden käytön.
OK, ymmärrän